Keitä me olemme?

Keväällä 2018 Homma himaan -palvelun projektikoordinaattoreina työskentelevät Ella Lautaniemi ja Martta Pirttioja. Mikäli haluat kuulla palvelustamme lisää tai keskustella yhteistyömahdollisuuksista, ota rohkeasti meihin yhteyttä! (hommahimaan@gmail.com)

Homma himaan -palvelun kehittämisen taustajoukoissa toimii myös aktiivinen työryhmä.

 
 
hommahimaan_martta.jpg

Martta Pirttioja

Martta on maisterivaiheen suunnittelumaantieteen opiskelija, joka kirjoittaa tällä hetkellä graduaan. Hän on erityisen kiinnostunut kaupunkikehittämiseen ja asuntotuotantoon liittyvistä aiheista ja päätyikin syksyllä 2016 korkeakouluharjoitteluun Oman muotoinen koti -hankkeeseen. Onneksi teeman parissa työskentely ei loppunut siihen vaan työ jatkuu Homma himaan -projektin parissa. Parasta tässä ideassa on Martan mielestä se, että luomalla lisää tapoja asua ja tutustua työelämään voidaan jokaiselle nuorelle taata juuri hänelle sopiva tapa itsenäistyä.

 

Ella Lautaniemi

Ella on sosiaalipsykologian maisteriopiskelija Helsingin yliopiston Valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja on tullut mukaan Homma himaan -tiimiin kevään aikana. Ella on aiemmin työskennellyt nuorten kanssa monenlaisissa tehtävissä ja nuorten haastavien asumistilanteiden ratkominen on hänen mielestään tärkeää sekä motivoivaa. Ellan mielestä parasta on päästä mukaan kehittämään jotain, mikä tulevaisuudessa voi konkreettisesti lisätä hyvinvointia luomalla koteja ja työmahdollisuuksia nuorille sekä lisätä yhteisöllisyyttä individualistoituneessa yhteiskunnassa.

 
Ella4 (2).jpg

Homma himaan työryhmä

 
 
Miki_HH.jpg
 

Minsu Kuusisto
Minsu on luova suunnittelija (taiteen maisteri, graafinen suunnittelija), jonka vahvuuksia ovatkäyttäjälähtöiset konseptit, brändinrakennus ja visuaalinen viestintä. Minsu on työskennellyt monien kestävien ja ympäristöalan yritysten ja organisaatioiden designerina, brändikonsulttina ja konseptisuunnittelijana. Homma himaan -palvelussa Minsua inspiroi, että se lisää sekä nuorten, että nuoren ympärillä olevan yhteisön hyvinvointia.

Miki Mielonen
Mikille tärkeintä työelämässä on uteliaisuus. Hänen vahvuuksiaan ovat yhteisöt, kehittäminen, johtaminen, pedagogiikka ja tietysti nuoret. Onhan hän työskennellyt koko työuransa nuorten parissa. Mikiä kiinnostaa juuri nyt erityisesti viestintä ja kansainvälisyys. Miki ei ole päässyt joogaamaan viime aikoina, mutta leipoo sämpylöitä aina kun se on mahdollista. Hän unelmoi matkasta New Yorkiin ja Homma himaan palvelun maailman valloituksesta.

Twitter         Linkedin        Instagram

 
minsu_HH.jpeg
 
HH_jyri.jpg
 

Aleksi Rytkönen

Aleksi on sosiaalipsykologiaa opiskeleva idealisti, joka on työskennellyt lastensuojelussa nuorten kanssa. Hänen mielestään parasta on uuden oppiminen ja asioihin vaikuttaminen positiivisella otteella. Tiimiin Aleksi tuo sosiaalialalla työskennellessään saamaansa kokemuksen, tuoreen näkökulman ja kehittämiseen suuntautuneen asenteen. Nuoruus on Aleksin mielestä tärkeä virstanpylväs jokaisen ihmisen elämässä, joten siihen tulisi panostaa. Aleksi toimi kesällä ja syksyllä 2017 Homma himaan kokeilukoordinaattorina ja kartoitti sekä loi yhteistyökumppaneiden verkostoa.

Jyri Rasinmäki

Jyri on suunnittelija, toimitusjohtaja ja ohjelmistoyritys Intraktion perustaja. Työssään Jyri luo ratkaisuja, jotka säästävät työtunteja ja ihmisten aikaa. Jyri näkee filosofian ja ajattelun ihmisen tärkeimpinä työvälineinä parempaa maailmaa luotaessa. Homma himaan -palveluun Jyri tuo teknologiaosaamista ja keinoja ongelmanratkaisuun.

 
 
HH_aleksi.jpg
 

Homma himaan palvelun kehittämisessä ovat olleet mukana myös: